Jäsensivut

Tervetuloa

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANI
PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANI

 

 

 

 

KAUDENPÄÄTTÄJÄISJUHLA 26.5.2012 KLO 14.00

Tervakosken Seuratalo Seuranaukio 3 12400 Tervakoski

Kaikki mukaan... Palkitsemisia ja hyvää ruokaa....Ilmottautumiset nimenhuudossa tai valmentajalle...

JANAKKALAN PAINI-ILVEKSEN UUDET NETTISIVUT

PÄIVITYS TAPAHTUU VUODEN 2012 AIKANA PIKKU HILJAA...

Mitä paini on?

Painissa pyritään selättämään vastustaja tai tekemään enemmän pisteiden arvoisia suorituksia kuin vastustaja. Yleensä ottelu voitetaan taitavalla tekniikalla ja käyttäen hyväksi vastustajan virheitä.

Painissa kaikki potkut, lyönnit, lukot tai niveltenvastaiset otteet ovat ehdottomasti kiellettyjä.

Paini on taitolaji, joka kehittää henkistä voimaa, luovuutta, mielikuvitusta, nopeaa reaktiokykyä, ketteryyttä, koordinaatiota ja yksilöllisyyttä. Harrastuksen voi aloittaa jo hyvin nuorena (noin 5-7 vuotiaana) ja se sopiikin nimenomaan lapsille voimataidon kehittäjänä. Paini antaa hyvät valmiudet harrastaa myös mitä muuta lajia tahansa.

Painissa voi myös kilpailun aloittaa varhaisessa vaiheessa sillä aloittelijoille on omia sarjoja. Kilpailuissa samanpainoiset henkilöt painivat omissa sarjoissaan ja tämän lisäksi ikäkausikilpailuissa samanikäiset ovat omissa sarjoissaan painoluokan mukaan (alle 8v, 10v, 12v, 14v, 17v).

Suorituspisteitä (1-5) saadaan erilaisista heitoista, nostoista, kaadoista, allevienneistä, väännöistä, vyörytyksistä, passauksista jne.

Paini jakautuu nykymuodossaan kahteen eri tyylisuuntaan: kreikkalaisroomalaiseen ja vapaapainiin, jotka molemmat ovat olympialajeja.

PÄIVITETTY : 30.04.2012 tapahtumat, tulokset

TULOKSIA:

PM-Kilpailut Århus Tanska 11-13.5.2012

Miehet 66kg

Rafael Toijanen 5.

     

Symppis kilpailut Hyvinkää 28.4.2012

Tytöt 36kg

Nelli Vainikainen 2.

Pojat 30kg

Kasper Konkola 3.

Pojat 31kg

Iisakki Rikkonen 2.

Pojat 32kg

Aksu Vuorensyrjä 1.

Pojat 33kg

Aleksi Rikkonen 1.

Pojat 34kg

Eelis Siuko 3.

Tuomo Korhonen 4.

 

Ikäkausikilpailut Klaukkala 21.4.2012

Pojat 54kg

Leevi Lauttanen 3.

Kadettien SM-Kilpailut Kr.room Järvenpää 14-15.4.2012

Pojat 50kg

Leevi Lauttanen 14.

Avoimet kv Pääsiäispainit

7.4.2012 Turku 52

Miehet 96kg

Jali Heinonen 2.

Symppis kilpailut Karkkila 31.3.2012

Pojat 31kg

Tuomo Korhonen 3.

Pojat 51kg

Samu Vehmas 1.

Seuran sijoitus 6.

Juniorien SM-Kilpailut Kr.room Ilmajoki 24.3.2012

Miehet 66kg

Mika Rasikangas 14.

FFC Vähäkyrö 18.3.2012

Naiset 65kg

Milja syväterä 2.

OP-painit Suomi Cup Vaajakoski 17.3.2012

Miehet 96kg

Jali Heinonen 5.

Symppis kilpailut Läyliäinen 17.3.2012

Pojat 25 kg

Eemeli Hölsö 1.

Pojat 32 kg

Eelis Siuko 3.

Pojat 34 kg

Tuomo Korhonen 1., Samuli Mannerkoski 4.

Seuran sijoitus jaettu neljäs (4.) tila

EM-Kilpailut Belgradi 10.3.2012

Miehet 60kg

Esa Uimonen 20.

Ikäkausikilpailut Tampere 10.3.2012

Pojat 14v 50kg

Leevi Lauttanen 3.

Kultahelmi painit 3.3.2012 Vantaa

Aloittelijat pojat 11v 35kg

Eelis Siuko 2.

Pojat 11v 35kg

Jere Jokinen 2.

Pojat 14v 54kg

Leevi Lauttanen 1. (tuomarikerhon kunniapalkinto)

Seuran sijoitus 15.

Symppiskilpailut 18.2.2012 Rihiimäki

p33kg

Eelis Siuko 1.

Joanna Lauttanen 2.(paras painija palkinto)

Tuomo Korhonen 3.

t28kg

Enni Lauttanen 1.

Seuran sijoitus 5.

Ikäkausikilpailut 18.2.2012 KOTKA

Pojat 17v.

Janne Sorri 76kg 2.

Leevi Lauttanen 52kg 1.

Pojat 13v.

Henri Sorri 46kg 5.

Seuran sijoitus 12.

Uudenmaan Aluemestaruuskilpailu 11.2.2012 Helsinki

miehet

Mika Rasinkangas 74kg 5.

Pojat

Janne Sorri 100kg 4.

Leevi Lauttanen 50kg 3.

Henri Sorri 46kg 5.

Jere Jokinen 32kg 1.

Seuransijoitus 9.

Miesten kreikkalais-roomalaisen painin SM-Turussa 3.-5.2.2012 kilpailut

Miehet

Esa Uimonen 60kg sijoitus 1.

Mikko Kainuulainen 74kg sijoitus 14.

Rafael Toijanen 66kg sijoitus 5.

Jali Heinonen 96kg sijoitus 5.

 Seuransijoitus 3.

20-21.1.2012 Vapaapainin SM kisat Kuusankoski

Miehet

Toni Laakso 96kg sijoitus 8.

Jani Lauttanen 84kg sijoitus 12.

XXXIII Herman Kare Tournament FILA
Kouvola 13.-14.1.2012

Miehet

Esa Uimonen 66kg sijoitus 10.

Mikko Kainuulainen 74kg sijoutus 13.

6.1 LOPPIASPAINIT JÄRVENPÄÄ

Juniorit ja miehet
120 kg: 1) Jali Heinonen JPI

Pojat 17 v.
50 kg: 1) Leevi Lauttanen JPI

76 kg: 1) Janne Sorri JPI

Henri Sorri, Jere Jokinen, Turpal Zhugaev eivät sijoittuneet.

 karhupainit (aloittelijat)loppiaispainit

p22 kg

4. Niklas Kinnunen JPI Janakkalan Paini-Ilves

p28 kg

4. Kasper Konkola JPI Janakkalan Paini-Ilves

 p32 kg

2. Eelis Siuko JPI Janakkalan Paini-Ilves

p48 kg

 2. Samu Vehmas JPI Janakkalan Paini-Ilves

t35 kg

 2. Joanna Lauttanen JPI Janakkalan Paini-Ilves

t26 kg

 2. Enni Lauttanen JPI Janakkalan Paini-Ilves

Joukkuepisteet
1) Popinniemen Isku 25, 2) Karkkilan Urheilijat 23, 3) Ylä-Tikkurilan Kipinä 23, 4) Järvenpään Voimailijat 22, 5) Kirkkonummen Urheilijat 21, 6) Janakkalan Paini-Ilves 18, 7) Turun Voimamiehet 17, 8) Auranmaan Painiseura 13, 9) Valga Spordiklubi 12, 10) Power Twisters Imatra 11, 11) Kotkan Painimiehet, Hyvinkään Painiklubi ja Vantaan Sampo 10, 14) Koovee Tampere ja Raision Voimamiehet 8, 16) Harjun Woima Jyväskylä ja Lohjan Voimailijat 6, 18) Heinolan Isku 5, 19) Kuopion Kisa-Veikot 3, 20) Lahden Ahkera 3, 21) Keravan Urheilijat 2.